Ajatuksia lapsuudesta
Lapsena liikuntavamma oli minulle sinänsä luonnollinen asia. Muistankin sen, että melko pitkään ajattelin oppivani vielä joskus kävelemään. Toki minulla oli jo pienenä pyörätuoleja ja muita apuvälineitä kuten kävelyteline ja mahalauta joilla kävelin ympäritaloa ja sanan varsinaisessa merkityksessä ryömin lattioita pitkin. Minulla ja sisaruksilla oli myös yhteisiä lääkäri- ja kotileikkejä, joissa luonnollisesti vammastani johtuen olin hoidettava. Kotileikeissä sain usein olla myös äiti. Minulla oli myös muiden lasten tavoin oma mielikuvitushenkilö, jonka nimi oli Selma. Keskustelin hänen hänen kanssaan päivittäin ja huutelin hänen nimeään kellarin pyykkitupaan, jossa hän asui. Olin pienenä myös hyvin tarkka siitä, kuka minulle laittaa vaatteet päälle kun en itse niitä saanut. Välillä ja aika useinkin olin myös itsepäinen, enkä halunnut käyttää minulle tarkoitettuja apuvälineitä, ihan niin kuin ei kaikki muutkaan lapset tee asioita joita vanhemmat haluaisivat heidän tekevän. Toisaalta