Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2021.

Koulutaipaleesta ja muita aatoksia

 Hei pitkästä aikaa!  Nyt kerron lyhyesti koulutaipaleesta lapsena ja myöhemminkin. Lisäksi heitän muutamia ajatuksia, jotka ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Kuten koulukiusaaminen ja se, miten erilaisuuteni on koulumaailmassa kohdattu. Nykyhetkeen ja ajatuksiin palaan lopuksi runon muodossa. Lapsuudessa kuljin sisarusten kanssa kouluun. Säällä kuin säällä he työnsivät minua pyörätuolilla jopa pakkasella ja umpihangessa. Halusin mennä sisarusten kanssa yhdessä, kun koulu oli  aluksi vain pienen matkan päässä. Tosin välillä "kynnettiin" ojia kun sisarukset innostuivat juoksemaan. Joka tapauksessa hauskaa oli ja asenne yleensä kohdallaan. Olin silloin ja olen edelleen jääräpää😂. Koulun aloitus ja opiskelu oli pääsääntöisesti mukavaa. Etenkin silloin, jos kouluavustajan kanssa tuli hyvin toimeen, aina ei näin ollut. Ala-asteella koulun esteellisyys ei ollut ongelma. Mutta kun siirryimme isompaan kouluun kylälle. Jouduin  erilaisuuteni vuoksi kohtaamaan kiusaamista luokkato