Erilaisuuden valot ja varjot

 Tänään pohdin jälleen tätä mutkaista elämänpolkua ja siihen usein liittyvää tunnetta, että olemme "oravanpyörässä". Viime aikoina mieleen on jostain syystä noussut kysymykset ihmisten osallisuudesta omassa elämässään, olivatpa he sitten vammaisia tai niin sanotusti "normaaleja" ihmisiä. 😉  Tähän mainitsemaani osallisuuteen liittyy paljon muitakin termejä, kuten vapaus, vastuu, oikeus ja velvollisuudet. Ihmisillä on oikeus ja vapaus elää oman näköistä elämää, mutta siitä huolimatta on hyvä muistaa, että meillä on vapauden lisäksi vastuita ja velvollisuuksia. Vastuu ja velvollisuus huolehtia muista ihmisistä ympärillämme, niin työssä kuin arjessakin.  Valotan tätä asiaa omasta näkökulmasta runon muodossa: Hukun suruun Hukun suruun, pukeudun tummaan pukuun. Haluaisin kai eksyä sumuun, kun ei ole ollut mahdollisuutta onnen huntuun, eikä sen suomaan juhlahumuun. Hukun suruun, ajatukset ei riitä nyt muuhun, kuin itseen ja elämään. Mitä kaikkea joudun kestämään, nytkin a

 Näin vuoden alkajaisiksi olen pohtinut kysymystä siitä, elänkö oman näköistä elämää. Olen tähän asti ajatellut, että nyt elämä on rattoisaa, kun on oma talo pään päällä ja perustarpeet kunnossa. Se tuo iloa, kun arki pyörii ja on asioita, joita pystyn itse tekemään siitäkin huolimatta, että elämä tuntuu välillä suorittamiselta.  Joka tapauksessa on mahtava tunne, kun vammastani huolimatta saan itse pyykit pestyä ja jauhelihan paistettua ruokaa tehtäessä. Itsenäistyminen ja ensimmäiseen omaan kämppään muutto oli minulle aikanaan iso ponnistus. Siinä oli monenlaisia mutkia matkassa, sillä ajatus muutosta ei saanut kaikilta osin vastakaikua, vaan jouduin repimään itseni niin sanotusti irti "napanuorasta".  Taustalla itsenäistymisen vastenmielisyyteen oli varmaankin huoli ja pelko siitä, että joudun vanhainkotiin ja koulut jää käymättä. No kuitenkin, plakkarissa on tällä hetkellä valkolakki ja useita avoimen yliopiston opintoja eri aineista, kuten kasvatustieteistä ja erityisped