Erilaisuuden valot ja varjot

Hei taas!  Tässä pitkästä aikaa, näin joulun alla ajatuksia, erilaisuudesta runon muodossa. Toivon että tämä runo herättää ajatuksia siitä, että meillä jokaisella on omat lahjat tähän elämään, joka meille on annettu.Meillä erilaisillakin ihmisillä on oma tarkoitus ja merkitys tässä maailmassa, vaikka me ei itse sitä aina huomata. Alla siis runo; Joulun alla:  Joulun alla,  tonttu hiipii ullakolla,  sen on vaikea olla.  Mielessä vain ajatus,  olen täysi nolla,  en täytä ihmislasten toiveita,  halutulla tavalla,  se toteaa nolona haluaisi itsekin hyödyksi olla.  Joulun alla,  tonttu hiipii ullakolla,  pohtii surullisena,  on minulla lahjoja,  ne vain erilaisia,  eikä kelpaa sellaisena.  Pitäisi olla uutta ja hienoa,  tai ainakin muotti valmiina,   minkä mukaan edetä,  muuten on asiat huonolla tolalla Joulun alla,  tonttu hiiipii ullakolla,  alkaa hiljaa huokailla,  ihmislasten toiveet ylimitoitettuja,  vaatimusten taso,  todella korkea,  niin paljon,  on muuttunut maailma,  hyvin hektist

Hei taas! Näin syksyn tullessa aina mietin kaikenlaista, niin mennyttä kuin tulevaa elämää. Puntaroin niin omia, kuin toisten odotuksia. Itse elämää vammaisen näkökulmasta kohta 32 vuotta katselleena, näen edelleen ennakkoluuloja ja oletuksia siitä, millaisia vammaiset ovat, tai millaista elämää he elävät. Kynttilän liekki on minulle asia, joka saa minut yleenä rentoutumaan ja rauhoittumaan, jos mielenpäällä on asioita, olivatpa ne sitten iloisia tai surullisia. Kynttilän rauhoittava liekki auttaa minua silloin kun ahdistaa, se jostain nostaa pintaan syvimpiä, kipeimpiä ja kätkettyjäkin tunteita, jotka minä siinä kynttilän liekkiä katsellessa päästän joskus ihan huomaamattakin ulos. Välillä itkien ja välillä nauraen.  Näissä usein tunnelmallisissa ja tunteikkaissa hetkissä huomaan, miten monet tunteet, kuten ilo, suru ja kaipaus kulkevat käsi kädessä. Alla runo kaipauksen liekki. Se kertoo asioista, joita itse kaipaan ja ikävöin/suren.  Liekki kynttilän,  toi tullessaan,   kaipauksen j

Hei taas! Tässä vaihteeksi vähän kevyempää asiaa kesästä.  Ei lämmin luita riko ja ei mitään uutta auringon alla. Nämä sanonnat ovat nyt mielessä, kun kesä on kukkeimmillaan ja lämpö helteinen, melkeinpä tukala. Voisin humoristisesti todeta, että aivot sulavat eikä ajatus kulje. Tämä lienee tuttu tunne myös monelle muulle. Onneksi lämpö ei tosiaan riko luita, mutta pitkään jatkuva helle ja suorastaan polttava auringonpaiste vie voimat, ja tekee olon raukeaksi eikä oikein jaksa mitään, ellei ole ihan pakko. Tie jätskikioskille tulee kuin huomaamatta tutuksi ja tukka hiestä kiharaksi. Siksi olen kesäisin ulkona mieluiten silloin, kun aurinko paistaa ja vähän tuuleskelee, sillä kesä tuo tullessaan paitsi muuttolinnut niin myös vapauden tunteen. Silloin pääsen niin halutessani yksin ulos ja liikenteeseen ilman talveen ja pakkaseen liittyvää kerrospukeutumista. Kesäisin voin myös ajella ihan itsekseni ilman avustajaa ulkona pelkäämättä, että on liukasta tai jään kiinni esimerkiksi huonost

Naisena oleminen ei ole ruusuilla tanssimista, sen olen matkan varrella oppinut. Ei se varmaan ole helppoa kenellekkään, mutta vammaisuus tuo siihen oman varjonsa. Toisaalta myös sen valtavan elämän kirjon arjen ja ajatusten ylle. Arki on toivottavasti toimivaa monen muunkin vammaisen kuin minun kohdalla tällä hetkellä. Tällainen tilanne ei suinkaan ole automaatio, sillä meiltä vaaditaan paljon. Tässä tilanteessa paljon tarkoittaa rohkeutta päästää toinen, usein aluksi täysin vieras ihminen lähelle, jotta esimerkiksi minä saan liikuntavammaisena tarvitsemani avun. Tämä ei ole ollut itselleni mikään helppo nakki purtavaksi, etenkään silloin kun tulin murrosikään ja aloin kasvaa aikuiseksi naiseksi. Naiseuttani minun oli aluksi vaikea hyväksyä, sillä häpesin pyöristyviä muotojani ja pikkuhiljaa kasvavia rintojani. Ylipäätään häpesin sitä, että kehoni ja ruumiinrakenteeni oli muutos vaiheessa. Sehän tarkoitti nimittäin painonnousua. Näistä asioista sain nuorempana kuulla, koska tarvitsin

Tiedätkö sen tunteen, kun kaikki lähtee menemään pieleen? Minulla on sellainen kuukausi nyt meneillään. Lähes kaikki menot ja muut ajat sairaalaan olen joutunut moneen, pahimmillaan viiteen kertaan, perumaan tai siirtämään päällekkäisyyksien tai sairastapausten vuoksi.  Siinä mielessä tämä huhtikuu on kyllä ollut kaikinpuolin sekava kuukausi, sillä on tuntunut, että kun yksi asia menee pieleen niin kaikki kääntyy samantien päälaelleen. Tätä tapahtuu siitäkin huolimatta, että itsellä on tahdonvoima, ja haluaa järjestää ja mennä paikanpäälle sovittuna aikana. Mutta ilmeisesti kaikki ei tässä elämässä mene kuin Strömsössä. 😂 Kaikki on pyörähtänyt nyt niin monta kertaa ympäri ja mennyt ristiin ja rastiin, että on tunne, ettei tämä ole edes enää mahdollista. Nyt täytyy sanoa, että vaikka minulla on hyvä muisti ja voin siihen yleensä luottaa, niin viime aikoina olen tietoisesti merkannut asiat kalenteriin, koska ilmassa on ollut pientä sekoilua ja hajamielisyyttä. Arjessa on nyt niin paljon

Hei taas! Huomasin, että edellisestä blogin kirjoituksesta alkaa olla kohta kaksi kuukautta ja kevät koittaa pian. Mihin se tuo aika oikein rientää? Voin kertoa sen nyt teille. Tammikuun loppu ja helmikuu eivät ole olleet ihan normaalia arkea, mutta siitä huolimatta järjenjuoksuni eivätkä myöskään aivoni ole pääseet ruostumaan.😊 Siitä on pitänyt visusti huolen ''ystävämme'' korona, joka on suvainnut vierailla aika monessa talossa sekä tutuilla, että tuntemattomilla, tosin luulen, ettei ole kovin haluttu tapaus.😡 Voitte uskoa, ettei ole kovin mukava tunne, kun aamulla kello 8:00 kännykkä piippaa ja tulee viestiä avustajalta. Yleensä tuon viestin sisältönä on ilmoitus sairastumisesta, kuten siitä, että koronatesti on positiivinen, eikä pääse töihin. Siinä sitä sitten miettii hetken, että pääseekö joku sijaistamaan vai onkohan kaikki koulussa tai muilla menoilla. Toisaalta humoristisesti ajateltuna minulla olisi tuolloin mahdollisuus jäädä sänkyyn vaikka koko päiväksi, h