Koulutaipaleesta ja muita aatoksia

 Hei pitkästä aikaa!

 Nyt kerron lyhyesti koulutaipaleesta lapsena ja myöhemminkin. Lisäksi heitän muutamia ajatuksia, jotka ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Kuten koulukiusaaminen ja se, miten erilaisuuteni on koulumaailmassa kohdattu. Nykyhetkeen ja ajatuksiin palaan lopuksi runon muodossa.

Lapsuudessa kuljin sisarusten kanssa kouluun. Säällä kuin säällä he työnsivät minua pyörätuolilla jopa pakkasella ja umpihangessa. Halusin mennä sisarusten kanssa yhdessä, kun koulu oli  aluksi vain pienen matkan päässä. Tosin välillä "kynnettiin" ojia kun sisarukset innostuivat juoksemaan. Joka tapauksessa hauskaa oli ja asenne yleensä kohdallaan. Olin silloin ja olen edelleen jääräpää😂.

Koulun aloitus ja opiskelu oli pääsääntöisesti mukavaa. Etenkin silloin, jos kouluavustajan kanssa tuli hyvin toimeen, aina ei näin ollut. Ala-asteella koulun esteellisyys ei ollut ongelma. Mutta kun siirryimme isompaan kouluun kylälle. Jouduin  erilaisuuteni vuoksi kohtaamaan kiusaamista luokkatovereiden taholta. He haistattelivat ja "hyppivät" seinille, kun tulin vastaan koulun käytävillä Yläasteella minua harmitti kun vammani vuoksi jouduin olemaan pääosin erityisluokassa. Lisäksi harmitti kun osa oppiaineista oli mukautettuja. Onneksi sain muutamissa oppiaineissa olla ihan normi luokassa, jonne minut tarvittaessa opettajan ja oppilaiden toimesta kannettiin, jos tunnit olivat yläkerrassa, koska en muuten päässyt sinne pyörätuolilla.

Lukioon päästyäni pärjäämistäni sekä ihailtiin, mutta elämääni myös surkuteltiin. Välillä oltiin taas aivan hiljaa, mutta etenemistä seurattiin silmä tarkkana ja tottakai kannustettiin. Opettajat hämmästelivät opiskeluun käyttämääni sisua ja onnistumisen tuomaa iloa. En voi kuitenkaan olla kertomatta, että koulutaipaleella tuli usein tunne, että olen "outo lintu", jolla ei ole paikkaa  tässä maailmassa, koulussa, työelämässä ja yhteiskunnassa.  Näin siitäkin huolimatta, että pääsin monien vaiheiden jälkeen tavoitteeseen ja sain valkolakin.

Viimeisen vuoden ja erityisesti tämän syksyn minulla on ollut tunne etten ole millään tasolla yhteiskuntakelpoinen. Siitä tunteesta kertoo alla oleva runo:


Syksy saapuu, 

myrsky laantuu, 

mieli maahan vaipuu.

Vaikka koulun portit avautuu,

maailma avartuu ja ajatukset varttuu, 

opinnot ehkä taittuu. 

Silti laiva karikolle usein ajautuu.


Syksy saapuu, 

myrsky laantuu, 

mieli maahan vaipuu,

 pelko sisälläni kaikuu,

samalla ilo huokuu, 

uudet haaveet ruusulle tuoksuu,

 silti sisin huokaa,

 minusta vain vaivaa,

 se mieltä kalvaa. 

Onko kellään aikaa? 

Tämä mieleen kulkeutuu ja tunkeutuu.


Syksy saapuu, myrsky laantuu, 

mieli maahan vaipuu.

 Milloin ajatukset vapautuu, 

mihin sitä ajautuu,

 jos uusille asioille antautuu,

 mitä tästä kaikesta aiheutuu?

 Kun laiva usein karikolle kuitenkin ajautuu


Syksy saapuu, myrsky laantuu, 

mieli maahan vaipuu,

 elämä tasaantuu,

 arki iloksi muuttuu.

 Nyt lähinnä suorittamiselta tuntuu ja into puuttuu.

 On tunne, että kaikki vain suuttuu.


Syksy saapuu, 

myrsky laantuu, 

mieli maahan vaipuu, 

kun unelmat kaatuu, 

ne taivaantuuliin haihtuu. 

En äidiksi koskaan tuu, 

osa naiseutta puuttuu,

 se, 

niin oleellisesti  siihen kuuluu, 

näin sydän puhuu.

 Tässäkin asiassa laiva karikolle ajautuu.


Syksy saapuu, 

myrsky laantuu, 

mieli maahan vaipuu, 

tähän uupuu ja paikalleen juutuu, 

sydän murtuu.

 Kun pitäisi olla samanlainen,

 kuin kuka tahansa muu,

 yleensä on kiinni suu.

 Mielipiteeni on tyhjä,

 kuin lähdetön puu        

 lyödään kurkkuun luu.

 Tietääkö paremmin joku muu?


Syksy saapuu, 

myrsky laantuu, 

mieli maahan vaipuu, 

Millon kaikesta palautuu, 

elämä ehjältä tuntuu? 

Avustaja puolesta puhuu,

 mutta siihen energiaa kuluu, 

nyt kiitollisuus puuttuu,

kun Maijan läsnäoloon uupuu, 

putoan riittämättömyyden kuiluun. 

Näin laiva karikolle jälleen ajautuu.


Syksy saapuu, 

myrsky laantuu, 

mieli maahan vaipuu, 

sydämeen sattuu, 

elämä turhalta tuntuu.

 Milloin joutsenten ilohuuto kantautuu,

 ystävien luokse on kaipuu, 

jospa laiva heidän luokseen ajautuu,

 sinne hetkeksi rantautuu. 

Nyt ikkunasta näkyy, vain kaunis pihlajapuu.


Hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä!

💚.mursu


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohdiskelua pääskokeesta ja työelämästä

Hei taas kaikki pitkästä aikaa! Näin kesän korvalla meillä monilla saattaa olla juhlia tai ainakin tulevaisuudensuunnitelmia ja unelmia joita lähtee askel askeleelta tavoittelemaan. En kuitenkaan osallistu tähän juhlahumuun kirjoittamalla pumpulinkevyttä tekstiä onnesta ja siitä, miten hohdokasta valmistuminen on. Sen sijaan haluan kertoa ihan vain pääsykokeesta, siitä päivästä ja sen tuomista rehellisistä ajatuksista.  Pääsykoepäivän sarastaessa minua ei oikeastaan jännittänyt lainkaan. Jännitys alkoi vasta myöhemmin kun huomasin että henkilökortti oli vanhentunut ja aloin kaivamaan passia laatikon kätköistä, sekä allekirjoittaessani todistusta avustajan esteettömyydestä toimia apunani pääsykokeessa. Aamun kommellukset eivät jääneet siihen sillä taksi oli ymmärrettävistä syistä myöhässä ja matkan varrella oli kylläkin etukäteen tiedossa oleva tietyömaa, joka hidasti pääsykokeeseen saapumista. Pääsimme kuitenkin onnellisesti pääsykokeeseen ja löysimme meille varatun esteettömän til...
Lue lisää

Jotain puuttuu

 Hei pitkästä aikaa! Tähän syksyyn on mahtunut paljon touhua, tohinaa ja koulua. Sekä erilaisten ajatusten muhinaa, kun välillä kirjoitan, niin, että kynä sauhuaa. Onneksi en ole ainoa, jolta sen asian suhteen joskus ruuvi päästä putoaa.😂 Anteeksi oli minulla teille oikeaakin asiaa. Kaiken touhun ja tohinan keskellä tuntuu nimittäin aina vain siltä, että jotain puuttuu. Se ihan oikeasti turhauttaa kun, elämällä ei ole selkeää merkitystä ja kiintopistettä, jota kohti kulkea. Kyselen usein Itseltäni, kenen vuoksi tätä elämää oikein elän. Tiedän, Käyn koulua, kirjoitan runoja, tätä blogia ja kolumneja. Mutta edelleen elämästä puuttuu Kipinä. On edelleen aamuja jolloin ei jaksaisi herätä, vaan tekee mieli vain vetää peitto korviin ja itkeä.😭 Suru on sitkeää lajia se osaa ottaa takapakkia, silloin tarvitsen lohduttavaa syliä. Tuolloin ei kaipaa sanoja, saati lauseita :Onhan sinulla sisarusten lapsia. Se on tosiasia mutta se ei poista kipua, tyhjän sylin tunnetta ja oman lapsen kaipuut...
Lue lisää

Helppo peli, helppo peli, kuinkas tätä pelataan?

 Helppo peli, helppo peli, kuinkas tätä pelataan? Tämä on äitini käyttämä sanonta, se voisi kuitenkin olla myös vertauskuva elämästä.  Siitä että välillä menee hyvin, mutta aina kaikki ei kuitenkaan mene "putkeen". Alkuvuosi on ollut vaiherikas, on ollut juhlaa ja arkea. Kun tammikuussa vietimme mieheni valmistujaisia sankoin joukoin kotonamme, oli ihana juhlia ja nähdä ystäviä. Myönnän kuitenkin, että itselleni nuo juhlat toivat mieleen haikeutta ja kateuttakin. Sillä jouduin itse ainakin toistaiseksi luopumaan koulunkäynnistä ja haaveesta saada ammatti. Toisin sanoen hyväksymään sen tosiasian, että liika on liikaa.  Huomasin että kuormittuneena asiat tuntuivat yleensä pahemmilta kuin usein ovatkaan. Esimerkiksi hyvällä tarkoitettu kysymys, miten teit tehtävät, tuo mieleen ajatuksen, että avustajan oletetaan tekevän tehtävät puolestani. Näissä tilanteissa vammaisuuteni aiheuttaa aina silloin tällöin väärinkäsityksiä, koska aina ei jaksa perin juurin selittää sitä miten j...
Lue lisää