Itsenäistymisen myötä omannäköinen elämä?

 Näin vuoden alkajaisiksi olen pohtinut kysymystä siitä, elänkö oman näköistä elämää. Olen tähän asti ajatellut, että nyt elämä on rattoisaa, kun on oma talo pään päällä ja perustarpeet kunnossa. Se tuo iloa, kun arki pyörii ja on asioita, joita pystyn itse tekemään siitäkin huolimatta, että elämä tuntuu välillä suorittamiselta. 

Joka tapauksessa on mahtava tunne, kun vammastani huolimatta saan itse pyykit pestyä ja jauhelihan paistettua ruokaa tehtäessä. Itsenäistyminen ja ensimmäiseen omaan kämppään muutto oli minulle aikanaan iso ponnistus. Siinä oli monenlaisia mutkia matkassa, sillä ajatus muutosta ei saanut kaikilta osin vastakaikua, vaan jouduin repimään itseni niin sanotusti irti "napanuorasta". 

Taustalla itsenäistymisen vastenmielisyyteen oli varmaankin huoli ja pelko siitä, että joudun vanhainkotiin ja koulut jää käymättä. No kuitenkin, plakkarissa on tällä hetkellä valkolakki ja useita avoimen yliopiston opintoja eri aineista, kuten kasvatustieteistä ja erityispedagogiikasta, mutta se siitä.😄 
Joka tapaukessa toinen huolestujien paniikin aihe oli se, miten minä "pieni" tyttö "maailmalla" pärjään, kun avuntarve on kuitenkin päivittäistä. Näin ollen minulle kävi selväksi, että irtaantuminen tutustusta ja turvallisesta ympäristöstä ei ole minun kokemukseni mukaan vammaisen lapsen vanhemmille helppo juttu. Vaan päinvastoin kova ja kivulias paikka, kun on totuttu ja ajateltu, että olen aina siinä. Lisäksi on autettu ja tehty kaikki siinä sivussa vähän kuin ohimennen vasemmalla kädellä. 

Huomasin myös, että läheisimmiltä kysyttäessä itsenäistymisen aika ei olisi vielä, eikä se olisi vielä tänäkään päivänä, niin arka paikka se oli. Aina vain keksittiin joitakin verukkeita, joilla minut saisi jäämään vielä vuodeksi tai pariksi. Toki ajatusta itsenäistymisestä piti itsekin sulatella ja kypsytellä, mutta vielä pitkään sen jälkeen kun olin itse valmis "lähtöön", miellytin muita ja jäin kotiin säästääkseni itseni ja toiset ongelmilta. Lopulta tuli kuitenkin päivä, jolloin oli vain pakko repäistä itseni irti ja lähdin invataksilla kotini pihasta, sillä en jaksanut olla vain kotona ja keksiä tekemistä, kun opiskelukaan ei kiinnostanut. Lähtöaamuna purin hammasta ja pidättelin kyyneleitä, niin kipeää se teki. Sisimmässäni olin silti onnellinen, sillä tiesin tehneeni oikean ratkaisun. 😅

Pian muuton jälkeen tuli yllätyksenä se, että vammaisena oikeuksista sai taistella "kynsin ja hampain".  Esimerkkinä nyt vaikka kämppään tulevasta sähkölukosta ja kuka maksaa kämppään tulevat muutostyöt (sen maksaa kunta, josta muutat).  Näistä vaikeuksista huolimatta, nautin suunnattomasti aamuista, jolloin sain itse päättää milloin herään, mitä tehdään ruoaksi vai mennäänkö pizzalle? 😄
Oli valtava vapaudentunne ja ilo siitä, että minulla oli vihdoin oma elämä edessä, vaikka näyttikin että tie nousisi vielä tässäkin vaiheessa pystyyn. 

Tämä prosessi on jättänyt omat jälkensä, sillä yhä edelleen päätöksiä tehdessä tuntuu ettei ne ole omia ajartuksia, ja jos on niin yritetään ulkopuolisten taholta vaikuttaa. Toisaalta tämä on jokseenkin ymmärrettävä asia, sillä minulla on aina ollut ympärillä ihmisiä, joilla on voimakkaita mielipiteitä ja niiden läpi on vaikea tietää mitä mieltä itse olen. Sen vuoksi tunnenkin suurta avuttomuutta ja riittämättömyyttä sillä olen aina vähintäänkin fyysisen avun tarpeessa. Sinänsä avun tarvitseminen luo pohjan sille, että haluaa olla kiltti ja miellyttää toisia saadakseen helpommin apua. Olen myöskin sitä mieltä, että itse en ainakaan pysty olemaan joka päivä kiltti ja miellyttävä, varsinkaan silloin jos sattuu olemaan huono päivä. Ajattelen niinkin, ettei avustajille tarvitse esittää minkäänlaista "teatteria", kun sanoo rehellisesti ja avoimesti sen mistä huonotuulisuus johtuu tai jos ei tiedä, kertoo senkin. 

Tämän blogin kirjoittamisen aikana tulin siihen lopputulokseen, että yritän elää omannäköistä elämää. Miellyttämisen suhteen pitäisi löytää kultainen keskitie niin arjessa kuin elämän suurissa kysymyksissä ja valinnoissa. 

Ei muuta kuin hyvää uutta vuotta kaikille! 😄

💚mursu