Erilaisuus- mitä se on?

Mitä erilaisuus lopulta tarkoittaa? Me kaikki olemme omalla tavallamme erilaisia. Kukaan meistä ei ole samanlanlainen, esimerkiksi siskonsa, veljensä tai ystävänsä kanssa. Samoja luonteenpiirteitä ja harrastuksia ehkä löytyy, vaikkapa iloisuus, huumorintaju tai päättäväisyys. Joka tapauksessa aina löytyy joku asia tai kokemus, jonka vuoksi emme ole samanlaisia toisten ihmisten kanssa, eikä tarvitse ollakkaan. Koen, että erilaisuus on rikkaus.

Siitä huolimatta erilaiseksi mielletään usein ihminen, joka on näkyvällä tavalla erilainen kuin muut ympärillä olevat ihmiset. Hän saattaa esimerkiksi kävellä huonosti tai kulkea vaikkapa kävelykepin tai rollattorin avulla, Jolloin saattaa tulla mielikuva, että tuo ihminen on jotenkin erilainen tai jopa kummallinen. 

Ihmiset siis luokittelevat toisensa helposti eri kategorioihin jo pelkästään sillä perusteella, miten liikkuu ja käyttäytyy. Erilaisuus on siis hyvin moninaista, eikä maailmasta löydy toista samanlaista ihmistä, onneksi 😊 

Itse olen nuori nainen ja minulla on Cp-vamma, siitä lisää myöhemmin. Vammani vuoksi liikun pyörätuolilla. 
Tässä blogissa yritän kertoa millaista on olla liikuntavammainen ja elää tiettyjen rajoitteiden kanssa.
Millaisia valoja ja varjoja elämäni varrella on ollut.? 
Tähän kysymykseen yritän antaa vastauksia. 

💚:llä mursu 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohdiskelua pääskokeesta ja työelämästä

Jotain puuttuu

Joulun alla