Kevät koittaa pian

Hei taas!

Huomasin, että edellisestä blogin kirjoituksesta alkaa olla kohta kaksi kuukautta ja kevät koittaa pian. Mihin se tuo aika oikein rientää? Voin kertoa sen nyt teille.

Tammikuun loppu ja helmikuu eivät ole olleet ihan normaalia arkea, mutta siitä huolimatta järjenjuoksuni eivätkä myöskään aivoni ole pääseet ruostumaan.😊 Siitä on pitänyt visusti huolen ''ystävämme'' korona, joka on suvainnut vierailla aika monessa talossa sekä tutuilla, että tuntemattomilla, tosin luulen, ettei ole kovin haluttu tapaus.😡

Voitte uskoa, ettei ole kovin mukava tunne, kun aamulla kello 8:00 kännykkä piippaa ja tulee viestiä avustajalta. Yleensä tuon viestin sisältönä on ilmoitus sairastumisesta, kuten siitä, että koronatesti on positiivinen, eikä pääse töihin. Siinä sitä sitten miettii hetken, että pääseekö joku sijaistamaan vai onkohan kaikki koulussa tai muilla menoilla. Toisaalta humoristisesti ajateltuna minulla olisi tuolloin mahdollisuus jäädä sänkyyn vaikka koko päiväksi, heh.😂 Kokonaan toinen kysymys, joka vilisee tuolloin mielessä on, että soitanko kotihoidon ja vastaan ''tyhmiin'' kysymyksiin siitä, että eikö siellä tosiaan ole ketään, vai valitsenko suoraan vaihtoehdon, että soitan kaverille tai kenties entisille avustajilleni, että voikohan hän käydä auttamassa aamutoimissa, jotta pääsisin edes sängystä ylös.

Toisaalta tällaisina päivinä on hauska huomata, että tarvittaessa ja pakon edessä pärjään pienilläkin avustajatunneilla. Tosin silläkin uhalla, että kotityöt kasantuvat seuraaville päiville, kun pystyn loppujen lopuksi hyvin vähän tekemään asioita täysin yksin. Tähän on syynä muun muassa motorinen heikkous ja sen lisäksi tämä on turvallisuuskysymys. Lisäksi minulla menee asioiden yksin tekemiseen aikaa ja voimia. Vaikka noina päivinä pärjäänkin, niin huomaan silti, että olen ollut yksin, sillä askareet vaativat minulta paljon sekä fyysisesti, että henkisesti, kun joudun venymään aina tarpeen tullen.

Joka tapauksessa noina päivinä yritän aina ensin saada toisen avustajan sijaistamaan tai sitten soitan kaverille, koska koen, että kotihoidolla on aina kiire ja heillä ei sen vuoksi ole aikaa yleensä 15 minuuttia kauempaa. Siksi on usein helpompaa vähän stressantua ja soitella ensin kaikki avustajat ja lähellä asuvat ystävät läpi, ennemmin kuin soittaa kotihoitoon. En halua haukkua kotihoitoa, mutta on olemassa tosi asia, että en tule heidän kanssaan toimeen, muuten kuin jos on pakko. Näin ajattelen, koska kotihoidolla on lähes aina kiire ja toiseksi en koskaan voi olla varma, kuka sieltä on tulossa avustamaan, jolloin saan varautua siihen, että joudun selittämään alusta sitä, miten ja missä asioissa tarvitsen apua ja kuinka kauan siinä mahdollisesti menee. Muun muassa näistä syistä omakotitalossa asuminen vammaisena ei ole aina helppoa. 

Siitä huolimatta asun tällä hetkellä mieluummin omassa talossa kuin palvelutalossa. Nimittäin vaikka äsken kerroin ongelmista, niin minulla on pääsääntöisesti töissä itse valitsemani avustajat, joista on tullut paitsi tuttuja, niin myös läheisiä, jolloin heidän kanssaan oleminen tuntuu turvalliselta. Tätä ominaisuutta löytyy harvemmin palvelutaloista, joissa henkilökunnan vaihtuvuus on suurta. Siksipä toinen hyvä puoli tämänhetkisessä asumisessa ja tuttujen avustajien autettavana olemisessa on, että saan itse määrittää arjen menot ja aikataulut aika vapaasti. Toki niiden avustajatuntien puitteissa, joita minulle on myönnetty.

Ehdottomasti parasta kotona asumisessa on myös se, että voin olla oma omaitseni, eikä minun tarvitse esittää mitään. On mukava, kun huonoinakin päivinä voin sanoa, että nyt on tämmöinen päivä.😭 Näin avustaja tietää, ''mistä päin tuulee'' ja osaa yleensä suhtautua hyvin tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hyvinä päivinä voi sitten taas nauttia auringon paisteesta ja elämästä vaikka ulkoilemalla. 💛


💚mursu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisena oleminen ei ole ruusuilla tanssimista

Osallisena "oravanpyörässä"?