Pohdiskelua pääskokeesta ja työelämästä

Hei taas kaikki pitkästä aikaa!

Näin kesän korvalla meillä monilla saattaa olla juhlia tai ainakin tulevaisuudensuunnitelmia ja unelmia joita lähtee askel askeleelta tavoittelemaan.

En kuitenkaan osallistu tähän juhlahumuun kirjoittamalla pumpulinkevyttä tekstiä onnesta ja siitä, miten hohdokasta valmistuminen on. Sen sijaan haluan kertoa ihan vain pääsykokeesta, siitä päivästä ja sen tuomista rehellisistä ajatuksista. 

Pääsykoepäivän sarastaessa minua ei oikeastaan jännittänyt lainkaan. Jännitys alkoi vasta myöhemmin kun huomasin että henkilökortti oli vanhentunut ja aloin kaivamaan passia laatikon kätköistä, sekä allekirjoittaessani todistusta avustajan esteettömyydestä toimia apunani pääsykokeessa.

Aamun kommellukset eivät jääneet siihen sillä taksi oli ymmärrettävistä syistä myöhässä ja matkan varrella oli kylläkin etukäteen tiedossa oleva tietyömaa, joka hidasti pääsykokeeseen saapumista. Pääsimme kuitenkin onnellisesti pääsykokeeseen ja löysimme meille varatun esteettömän tilan. Pian kävi ilmi, että koululla ei toiminutkaan nettiyhteys, ja jouduin vaihtamaan neljästi konetta ja lopulta myös koetilaa ennen kuin pääsin kirjautumaan pääsykoejärjestelmään. 

Vaikka avustajalla ei ollut estettä toimia apunani, täytyy kyllä sanoa että me molemmat koimme tilanteen kuumottavana, koska tunnemme toisemme kuitenkin niin hyvin että sitä saattaa tahtomattaan alkaa neuvomaan ja opastamaan totutulla tavalla. Nyt oli kyse pääsykokeesta niin tämä ei ollut mahdollista eikä ymmärrettävästi edes sallittua. Eikä meillä tietenkään ollut mitään tarvetta harrastaa vilppiä, mutta meitä kuumotti jo pelkästään tieto, että olemme valvojan kanssa erillisessä tilassa ja hän "läähättää" niskaan valvoessaan tehtäviensä mukaisesti ettei avustaja tee koetta puolestani. Välillä kun hiiri ja kursori meni väärään paikkaan, avustajalle tuli tunne että valvoja luulee meidän sopineen jonkun "salaisen merkin" jolla hän kertoo minulle oikeita vastauksia ja pomppaan kokeesta. Mutta ei meillä ollut pahat mielessä.😂

Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt ainakaan vielä.😂 Sen sanon että tuo pelko ei ole sinänsä turha, mutta sitäkin luonnollisempi koska onhan kyse kuitenkin henkilökohtaisen avustajan työstä ja hän auttaa minua kaikissa päivittäisissä toimissa mitä ikinä vastaan tulee.

Tuttu avustaja oppii jo varpaan asennosta tietämään millä tuulella olen tai mitä haluan. Siitäkin huolimatta että avustaja auttaa minua lähinnä fyysisissä asioissa ja arjessa, tulee siinä tohinassa vaihdettua myös kuulumisia muusta elämästä ja olemisesta, joten jo kauan töissä ollut avustaja tulee lopulta hyvin läheiseksi ja tutuksi. 

Nyt mentiin vähän sivuraiteille, mutta siis toinen haaste pääsykokeessa oli ehdottomasti liian pieni näyttö ja siihen yhdistettynä huono näkö. Ne eivät ole kovin hyvä combo kun pitää katsoa diarammeja tai joitakin kaavioita. Mutta ollaanpa ensi kerralla sitten viisaampia kun tiedetään mitä on mahdollisesti tulossa ja osataan vaatia isompaa näyttöä. Lopulta kaikki meni näistä pienistä jännityelementeistä huolimatta suhteellisen hyvin ja sain pääsykokeen tehtyä. Tosin tuloksista en mene takuuseen, kun en voi olla varma oliko vastaukset oikeita koska en nähnyt kaikkia kuvioita pienestä näytöstä johtuen hyvin. 

Rehellisesti sanottuna en tiedä haluanko ja onko minusta tällä hetkellä kouluun johtuen sekä henkilökohtaisista syistä että ihan vain vammasta ja siitä että liikun pyörätuolilla. Olen ihan satavarma että se tuo tiedossa olevia että myös odottamattomia haasteita meikäläisen työelämässä toimimisen mahdollisuuksiin. Se herättää sekä kutkuttavia että ahdistavia kysymyksiä.

Olen miettinyt esimerkiksi sitä, että olenko tarpeeksi kelvollinen työntekijä tässä yhteiskunnassa, jossa vaatimustaso nousee koko ajan ja työn pitäisi olla tehokasta ja mahdollisimman hyvin tuottavaa. 

Haluaisin näin vammaisena ja rajallisuuteni tietävänä kyllä tehdä töitä, mutta en tiedä riitänkö sellaisena kuin olen. Sitä toivoisin, että tulevaisuudessa panostettaisiin yhä enemmän osatyökyvyn toteutukseen ihan kaikkien ihmisten keskuudessa erottelematta sitä millaisia he ovat, ja vielä niin, että työtehtävät paloiteltaisiin tarpeeksi pieniin osiin. Näin meillä kaikilla tilanteesta riippumatta olisi mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan omalla panoksellamme ja omalla tavallamme. Näin saisimme ja voisimme halutessamme olla hyödyksi olemalla edes yksi ruuvi yhteiskunta pyörittävissä rattaissa. Tämä lienee utopiaa mutta kuitenkin.

Hyvää kesää kaikille!

💚mursu